Tänään on perjantai ja alkaa viikonloppu. Ikävä kyllä tämä vaiherikas, raskas ja antoisa juoksuleiri alkaa olla kohta takana. Mutta kuten jo aiemmin totesin, on todella mukava palata Suomeen ja perheensä pariin.
Heräsimme vasta klo 06.30 ja aamupuuron jälkeen starttasimme kevyelle kympin lenkille Jussin kanssa. Yöllä oli satanut vettä kaatamalla ja taivas oli myös aamusta aivan pilvessä. Tänään saatamme ensimmäistä kertaa kastua lenkin aikana – katsotaan. Puimme pitkähihaiset paidat ja minä puolitrikoot päälle; Jussi sen sijaan lyhyet juoksushortsit (kuten useimmiten). Otin myös lippiksen varalta mukaan. Nyt ei tarvittu aurinkovoiteita. Valitsimme asfalttireitin Eldoretin suuntaan 5 km ja takaisin, koska hiekkapolut ja –tiet olivat aivan mutaisia Taivallettuamme pari kilsaa alkoi piskotella, mutta onneksi melko lievästi. Alamäkiosuus sujui melko joutuisaan, myös tänään tuntui kulkevan, nyt puolivälin aikani oli 23.25 (Jussi taisi tulla 20 sekuntia minua myöhemmin kääntöpaikalle, ilmeisesti leirin kovuus painaa hänen jalkojaan ja kroppaansa). Pyrin jälleen keskittymään mäkien nousuun lyhentämällä askelta ja astumalla päkiöillä polvea nostaen ja kuitenkin välttäen sykkeen liiallista nousua (juoksin tunteen varassa, sillä sykevyön jätin huoneeseen). Alan vähitellen oppia. Uskomattoman nopeasti taivalsin ylämäkiosuuden, koska loppuaikani oli 46.41 (en ole ennen kyennyt näin tasaisiin aikoihin ala- ja ylämäessä). Todennäköisesti syke kävi välillä reippaan puolella, mutta meno tuntui kuitenkin kevyen helpolta. Jussi saapui leirille ehkä puoli minuuttia myöhemmin. Emme saaneet roimaa sadetta niskaamme. Nyt suihkuun ja uimaan sekä aamupalalle. Aamiaiseksi oli tarjolla paahtoleipää, keitetty muna, banaani, ananassiivuja. Kyllä maittoi! Sitten tunnin tirsoille.
Minulla oli vain yksi juoksulenkki tänään, joten herättyäni aloin pyykätä kaikki likaiset vaatteeni, jotta ne ehtivät kuivua. Toivotaan auringonpaistetta vielä nämä pari viimeistä päivää. Jussi ja Jarkko lähtivät 15 km:n kevyelle lenkilleen klo 11.15 ja minä suuntasin kuntosalille, jossa vietin toista tuntia niin laitteissa kuin venytellen. Sitten olikin jo aika lounaalle, joka sisälsi riisiä ja linssejä sekä kaali-porkkana-kurkku –salaattia. Nyt on jätettävä urputukset ruuasta ja pyrittävä vain syömään riittävän energian saamiseksi. Kyllä se nälkä lähti.
Ruokailtuamme istuuduimme Matatun kyytiin kohti Eldoretiä. Jarkko suuntasi nettikahvilaan; me sen sijaan Jussin kanssa pariin tavarataloon viimeisiä ostoksia tekemään. Taivas oli pilvessä, mutta sadetta emme saaneet kuin ripauksen. Jussi suuntasi myös nettikahvilaan; minä sen sijaan kävelin vielä hetken Eldoretin keskustassa, joka oli melko mutaisen likainen rankkasateista johtuen. Sain tarpeekseni ja hyppäsin Iteniin menevään Matatuun; pienoisbussissa oli pahimmillaan lähes 30 aikuista – huh! Onneksi siitäkin matkasta selvisin.
Nyt pieni huili ja sitten teelle sekä korvapuustille sekä blogini päivitykseen.
Muutama sana vielä eilisen leipomuksista. Korvapuustitaikina joutui odottamaan jääkaapissa toista tuntia ja voitte vain kuvitella, mitä oli vastassa jääkaapissa sen avatessani. Hiiva oli tehnyt tehtävänsä melko lämpimässä jääkaapissa, joten taikina valui vastaan koko komeudellaan. Kokki sai lopulta pitsansa valmiiksi ja niin pääsimme korvapuustien tekoon. Monica katsoi tarkkaan ja opetteli sekä auttoi leipomisessa. Vihdoin tunsimme uunista korvapuustien kanelin tuoksun; näin ne olivat valmiita syötäväksi. Vaikka olen itse jäävi arvioimaan tulosta, niin suussa sulavia leipomuksista syntyi, myös koko päivällisväen mielestä. Hiekkahentuset syömme vasta perjantai-illan kalapäivällisen jälkeen banaani- ja ananaspalojen kera. Monica vei yli 10 korvapuustia mukanaan kotiin tuliaisiksi kahdelle lapselleen. Täällä makeat leivonnaiset ovat kalliita, eikä paikalliset ole niitä tottuneet paljoa valmistamaan tai syömään. Nyt kyllä makea leivonnainenkin teki hyvin kauppansa.
Viime päivinä meitä on ollut leirillä noin 20, mutta tänä aamuna saksalainen prespyteeripappi-matkatoimistovirkailija Ulrike suuntasi kohti Saksaa. Suurin osa leiriläisistä on hollantilaisia; kuten ehkä muistanet paikan omistajat Lornah ja Pieter ovat hollannin kansalaisia ja siten HATC:in markkinointi on parasta juuri Hollannissa.
Jussi ja Jarkko ovat edelleen Eldoretin matkallaan (klo 17.30); ovat menneet siellä syömään. Jarkolla pitäisi olla vielä yksi treeni tänään ja sen päälle lämpiää sauna.
Huomenna minulla on aamusta vain 8 km:ä kevyttä ja keskellä päivää 10 km:ä reipasta, jossa kyllä kuntoa punnitaan. Jussilla taitaa olla tuplasti enemmän kumpaakin, joten hän se vasta koville joutuukin.
Sitten sunnuntaina, viimeisenä treenipäivänä, sekä aamusta että keskipäivällä kumpanakin meillä Jussin kanssa 10 km:ä kevyttä. Ja niin se leiriohjelma tulee kahlatuksi kokonaisuudessaan läpi – yes! Sitten alkaa kevään ja kesän kisaohjelman suunnittelu, mutta kisavalintoihin palaamme sitten vasta Suomessa.
Tällä kertaa ei muuta kuin hyvää illan jatkoa ja antoisaa viikonloppua teille kaikille.
Terveisin,
Harri
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti