Tervehdys,
En päässyt keskiviikkona 10.2. verkkoon, joten eilisen puuhat ja tapahtumat tulevat vasta tässä:
Herätys keskiviikko-aamuna klo 05.50 ja aamupuuron jälkeen 15 km:n kevyen-reippaalle lenkille Jussin kanssa. Jarkko seurasi kolmisen km kanssamme ja lähti sen jälkeen omille teilleen. Aamulla linnut sirkuttelivat mukavasti ja ilma oli erittäin fressi. Kyseessä kaunis peltomaisemia lohkova n. 4 km:n taival, jolta otin kuvia keskiviikon keskipäivän lenkkini aikana. Toivotaan vain, että saamme nämä kuvat joskus blogiimme. Tänä iltana, keskiviikkona, verkkoon on vaikea päästä ja kuvien lataaminen vie turkasen paljon aikaa. Mukavan kevyesti aamun lenkki taittuu, päätielle saavuttuamme suuntaamme Itenin suuntaan, jolloin Jarkko tulee vastaan. Kolmikko jatkaa yhdessä muutaman kilometrin. Sitten Jussi ja minä kierrämme toisen n. 5 km:n lenkin ja saavumme Itenin keskustaan, josta palaamme leirikeskukseen. Minulla syketaso on ollut lenkin alussa 123-130, mutta viimeiset 3 km nostan syketason ensin 140 ja muutaman sadan metrin verran jopa yli 150:n. Tuntui hyvältä. Aikaa 15 km:n lenkkiimme kului 1 tunti ja 14 min. Nyt suihkuun ja uimaan sekä aamupalle.
Aamiainen oli melko köyhä, sillä tarjolla oli vain lettuja hillon kera ja banaania. Pari lettua pistin poskeeni; ei haluttanut syödä makeata aamusta. Mielessäni oli vielä eilinen päivällinen: lohkoperunoita ja friteerattua kalaa majoneesikastikkeella sekä keitettyjä porkkanan paloja – kaikki olivat todella tyytyväisiä. Onneksi ruoka tuolloin riitti. Aamupalan jälkeen parin tunnin tirsoille, minkä jälkeen poseerasimme Jussin kanssa juoksuasuissa kameramme edessä; otoksia melko paljon – parhaat näette myöhemmin. Tämän jälkeen suuntasin yksinäni n. kympin kuvausmatkalle. Taivalsin erittäin kevyesti osittain aamuista lenkkiämme. Pysähdyin kuvaamaan paikallisia kasveja, karjaa, maaseutua, paikallisia asumuksia ja ihmisiä työssään sekä tietenkin juoksuradan ja juoksureittiämme. Aikaa tähän keskipäivän kuvausreissuun kului n. tunti ja 45 minuuttia. Kuten jo aiemmin mainitsin, toivottavasti saan nämä blogi-lukijoiden nähtäväksi.
Päivän lounas kutsui klo 12.50. Ruuaksi tarjoiltiin tomaatti-kananmuna-kolmioleipiä, riisiä ja porkkana-kaali-raastetta. Ei oikein tuntunut suomalaisen suussa lounaalta – ehkä hollantilaiset ja tanskalaiset ovat tottuneet näihin voileipälounaisiin? No syötävä oli, jotta sai tarpeeksi energiaa riittävään palautumiseen.
Pienet päiväunet ja sen jälkeen aurinkoon tunniksi. Klo 17.00 kiiruhdimme kahville ja pyysimme jälkiuunileipiemme ja hapankorppujemme päälle voita sekä juustoa. Tämän jälkeen suuntasimme saunaan ja päivälliselle, joka sisälsi jauhelihapitsaa. Pitsa oli oikein hyvää ja muutama pala riskasi kummasti. Jälleen yritämme päästä Safaricomin kautta verkkoon, mutta ongelmia on. Katsotaan, saatteko uutta tekstiä vielä tämän päivän puolella, vaiko vasta huomenna torstaina. Tämä ilta on minun aikana ensimmäinen todella lämmin ilta, lämmin henkäys kaikkialla – sammakot kurnuttavat, heinäsirkat soittelevat ja linnut laulelevat vielä illalla klo 21.00.
Huomenna meillä on Jussin kanssa edessä heti aamusta 15 km:n kevyt lenkki. Mutta palataan tähän sitten huomenna.
Teille kaikille hyvää illan jatkoa!
T. Harri
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti